Instagram-kuva käyttäjältä taitoluisteluakatemia

📣 Viikonloppuna kilpailtiin PK-seudun ISU-arvioinnin sarjojen mestaruuksista. ⛸ Bongasimme Emman kilpailun jälkeen ja tässä kuulumisia🤩 ”Tämä oli ensimmäinen kilpailuni tällä kaudella ja myös ensimmäinen kilpailuni Seniorit -sarjassa. Jännitin ohjelmaa todella paljon, mutta se meni kuitenkin todella hyvin👍 Vaihdoin viime kauden jälkeen Jalokivet-treeniryhmään ja harjoittelen nykyään kolmena päivänä viikossa. Treeneissä harjoittelen monipuolisesti hyppyjä, piruetteja, askeleita ja liukuja, joiden lisäksi teen myös ohjelman juttuja. Koen että luisteluharrastuksen keventäminen nosti motivaatiotani sekä lisäsi innokkuutta luisteluun. Mielestäni on tosi kiva, että HTAssa on mahdollisuus harjoitella kevyemmin, mutta osallistua kilpailuihin, jos haluaa😄. Treenaamisen ja kilpailemisen ohella toimin ohjaajana luistelukoulussa ja kehitysryhmässä. Tästä olen tykännyt tosi paljon😄. Ja Emmahan onnistui mainiosti kisassa❤️3. sija ja pokaali kotiin🏆. Onnea vielä! Jalokivet -treeniryhmästä voit kysyä Suski Koivistolta harrasteryhmat@taitoluisteluakatemia.fi #jalokivet #htatimantit #yksinluistelu #htakilparyhmät #kausi20212022 #taitoluisteluakatemia #hyvällätunteellaaidosti #helsingintaitoluisteluakatemia #HTA #helsinkiliikkuu #skatingfinland

taitoluisteluakatemia (@taitoluisteluakatemia) julkaisi Instagramissa